Ohjeet

Näin teet IBA – ajostasi helpomman, mukavamman ja turvallisemman.

Muista että IBA ajoon kuuluu kolme yhtä tärkeää osa-aluetta Suunnittelu – Ajo – Dokumentointi

Ajotarkastusmaksut vuonna 2017: Jäsenmaksun vuodelle 2017 maksaneet 35€, Ensimmäisen ajon suorittaneet 45€ ja kaikki muut 65€. Ulkomaan ajon maksut ovat 10 € em. hintoja kalliimmat (jos yksikin kuittipiste on Suomen ulkopuolella, on ajo ns. ulkomaan ajo) ja kyytiläisen maksu vastaavasti 10 € alle kuljettajan maksun.

 

Sisällysluettelo

1. ASENNE

2. AJOTAITO

3. PYÖRÄN KUNTO JA TARKISTUS ENNEN AJOSUORITUSTA

4. RENKAAT

5.VARUSTEET

6. AJON SUUNNITTELU

7. AJON AIKAN HUOMIOITAVAT ASIAT

8. KULJETTAN KUNTO JA TERVEYS

9. ULKOPUOLISTEN JA ODOTTAMATTOMIEN TEKIJÖIDEN HUOMIOINTI

10. TALOUDELLINEN AJOTAPA

11. SÄÄNNÖT / SÄÄNTÖJENTUNTEMUS

12. RYHMÄAJOTAPAHTUMAT

 

1. ASENNE

 

·Selvitä itsellesi miksi haluat ajaa ”rautaperse” –ajon ja oletko siihen valmis.

·Nöyrää mieltä tarvitaan, koska ajo on aina vain yritys, ei varma suoritus

·Rautaperseajossa ”näytät” vain itsellesi ja kilpailet itsesi kanssa

·Vaatii ajajalta pitkäjännitteisyyttä, huolellisuutta ja pikkutarkkuutta

·Vaatii myös arviointi-, päätöksentekokykyä ja ymmärrystä painetilanteissa

·Omista oikeuksista ei kannata liikenteessä pitää liian tiukasti kiinni. Moottoripyörällä jää aina toiseksi, onpa motoristi sitten oikeassa tai väärässä.

·Omaa ajotaitoa on aina varaa parantaa. Läheltä-piti-tilanteet eivät aina ole muiden syytä.

·Kerro suoritusaikeistasi vain lähimmillesi, näin vältät turhia suorituspaineita

·IBA-ajosuoritus edellyttää tiukkaa ajokuria ja päättäväisyyttä, ei kuitenkaan jääräpäisyyttä, ole myös valmis keskeyttämään ajosuoritus jos turvallisuus tai muut syyt sitä edellyttävät.

·Voit omalla ajokäyttäytymiselläsi vaikuttaa siihen, miten autoilijat sinuun suhtautuvat ja sinua kohtelevat. Yleensä kohteliaisuus palkitaan ennemmin tai myöhemmin.

·Liian suuri ajo- ja tilannenopeus vaikuttaa kaikkien tiellä liikkujien turvallisuuteen: jarrutusmatkat pitenevät, autoilijoiden on vaikeampi havaita sinua ja arvioida nopeuttasi, onnettomuustilanteissa loukkaantumiset ovat vakavampia jne...

·Autoilija ei tahallaan aja päällesi: paranna näkyvyyttäsi värikkäillä ajovarusteilla ja turvaliivillä, sijoitu ajoradalla niin että autoilijat voivat nähdä sinut mahdollisimman aikaisin ja ennakoida liikkeesi.

·Valmistaudu aina huolella ja riittävän aikaisin IBA-ajosuoritukseen, vaikka olisit ajanut vastaavan ajon aikaisemminkin. Ylimielisyys kostautuu helposti.

 

 

2. AJOTAITO

 

·Ajotaitoon kuuluu mm. pyörän käsittely hitaissa ja suurissa nopeuksissa, tehokkaat jarrutukset, väistöt sekä kaarreajo, tilanteiden ennakointi ja paljon muuta.

·Harjoittele ehdottomasti myös kuormattuna matkavarustuksessa ja kaksi päällä.

·Ajotaitoa voi kehittää vain harjoittelemalla eri osa-alueita, ei ”ajamalla” paljon kilometrejä.

·Tiedosta rehellisesti ja objektiivisesti omat puutteesi ja kehitysalueesi ja keskity niihin

·Oman ajotaidon kehittäminen ja oman ajoneuvon hallinnan parantaminen ovat asioita, joilla voit eniten parantaa turvallisuuttasi.

·Pelkkä ajettujen kilometrien määrä ei kerro mitään ajotaidosta.

·Onko olemassa yhtään kuljettajaa, jolla ei olisi parantamisen varaa tässä?

·Kun hankit uuden pyörän, et hallitse sitä yhtä hyvin kuin vanhaa ja tuttua prätkää

·Suoraan ajaminen ei ole vaikeaa, mutta ajotaitoa kehitetäänkin yllättäviä tilanteita varten (hirvi, reikä tiessä, sivutieltä eteen tuleva auto, öljyläikkä, renkaan puhkeaminen jne...)

·Väsyneenä kyky hallita ja käsitellä pyörää, myös hitaissa nopeuksissa, alenee aina, siksi ajotaidossa on hyvä olla ylimääräistä reserviä

·Ajotaito unohtuu talvitauon aikana, käy keväällä ruosteenpoistokurssilla

·”Lahjakorttilaiset”, jotka ovat saaneet MP-kortin auton ajokortin mukana, eivät ole välttämättä ikinä saaneet ajo-opetusta.

·Sijoitu ajokaistalla oikein: jätä riittävä turvaväli, varmista että muut tiellä liikkujat voivat nähdä sinut (vältä katvealueita autojen takana, älä jää piiloon kaistan oikeaan laitaan)

·Opettele liikenteen ja tien ”lukemista”: millaisissa kohdissa yleensä on hiekkaa, öljyä, pikipaikkauksia, ennakoi autoilijoiden suunnitelmat, turvalliset ohituspaikat jne...

·Leikkimielinenkin ”ajotaitokilpailu” vaikka kaveriporukassa kehittää ajotaitoa enemmän kuin 10 000 km suoraa tietä.

·Suhtaudu vakavasti jokaisen maan omaan erilaiseen liikennekulttuuriin ja sopeudu siihen

 

 

 

 

 

 

3. PYÖRÄN KUNTO JA TARKASTUS ENNEN AJOSUORITUSTA

 

·Tarkista, että seuraavan määräaikaishuoltoon on matkaa enemmän kuin alkavan IBA-ajon pituus.

·Varmista kulutusosien kunto: ketjut ja rattaat, renkaat, jarrupalat, moottoriöljyn määrä, jarru- ja kytkinnesteet...

·Jousituksen ja iskunvaimennuksen säätö: säädä esijännitykset ja vaimennukset kuorman määrän mukaisiksi. Tarvittaessa katso ohjekirjasta tehdasasetukset, säädä ensin niiden mukaisiksi ja sitten muuta tarvittava määrä oikeaan suuntaan.

·Varaa mukaan sopiva määrä sopivia työkaluja: oikeankokoiset kuusiokolo-, torx-, ristipää-, kiinto- ja muut avaimet sen mukaan mitä saatat tarvita.

·Mieti mitä osaat/pystyt/ehdit tehdä ajon aikana, ja varmista että niihin töihin tarvittavat työkalut ovat mukana.

·Ota mukaan tarvittavat varaosat: esimerkiksi varasulakkeet, ajovalopolttimo, moottoriöljy, bensakanisteri, renkaanpaikkausvaahto, tubelesspaikkaussarja, ketjurasva, taskulamppu, ilmapumppu/täyttöpullo, ”rättejä”, Plexin puhdistusaine, ilmastointiteippiä ja nippusiteitä

 

4. RENKAAT

 

·Tarkista ilmanpaineet, liian alhainen paine nopeuttaa renkaan kulumista jopa 30-50%

·Ilmanpaineet tulee tarkastaa aina kylmästä renkaasta.

·Suuri ajonopeus ja repivä ajotyyli kuluttavat renkaan nopeasti

·Varsinkin pidempiin IBA-ajosuorituksiin lähdettäessä valitse rengastyyppi huolella, sillä valinta vaikuttaa kulutuksenkestoon(sport/sport-touring/touring)

·Sport-rengas kuluu n 1mm / 1000 km ? kokonaiskesto n 5000 km

·Sport-touring rengas kuluu n 1mm / 2000km ? kokonaiskesto n. 10-12 000 km

·Touring-rengas kuluu n. 1 mm / 3000-4000 km ? kokonaiskesto n 15-20 000 km

·Lähde matkaan vain sellaisilla renkailla, joiden odotettavissa oleva urasyvyys matkan päättyessä on vähintään 2 mm. Sakkorajalla oleva rengas eli 1 mm urasyvyys ei ole turvallinen IBA-ajossa!

 

 

5. VARUSTEET

 

PYÖRÄN VARUSTEET

 

·IBA-ajosuoritus ei vaadi ylettömästi lisävarusteita; liialliset varusteet vievät huomion ajamisesta ja samalla pyörässä on vain enemmän mahdollisesti rikkoutuvia osia.

·Sopivasti laukkutilaa, että mahtuu varavaatteet, työkalut, eväät ja tietysti IBA-paperit mukaan (ja vielä vesitiivis, että säilyvät kuivina)

·Suunnistusvarusteet: Paperikartta ja ajon ”nuotit”. Kuljettajan on aina oltava selvillä omasta sijainnista ja osattava reitti mahdollisimman hyvin ulkoa. Navigaattori on vain apuväline.

·Ajomukavuuteen ja ergonomiaan liittyvät varusteet: kahvanlämmittimet, riittävä tuulisuoja, mukavampi istuin. (eivät välttämättömiä, jos muuten on riittävän lämpimät ja hyvät varusteet)

 

KULJETTAJAN (JA MATKUSTAJAN) VARUSTEET

 

·Kaikki ajovarusteet tulee olla ”sisäänajettuja” ennen IBA-ajoa. Uusi varuste saattaa hiertää, painaa, estää verenkiertoa tai muuten tuntua epämiellyttävältä. Epäsopiva varuste saattaa keskeyttää ajosuorituksen.

·Ota mukaan yksi ”siviilivaatekerta” siltä varalta, että matka keskeytyy ja joudut palaamaan esim. julkisilla kulkuvälineillä takaisin.

·Varmista ennen lähtöä, että mukana on luottokortit (väh.2), EU-henkilötodistus/passi, ajokortti, eu-sairausvakuutuskortti, vakuutuskortti (omat ja pyörän vakuutukset).

·Ota aina mukaan matkapuhelin, latausvälineet / vara-akku.

 

a)Kypärä

 

·Tärkeimmät valintakriteerit ovat turvallisuus onnettomuustilanteessa ja sopivuus päähän.

·Yksikään markkinoilla oleva kypärä ei ole riittävän hiljainen käyttää ilman korvatulppia.

·Integraalikypärä on turvallisin, avattava kypärä selvästi heikommin suojaava ja avokypärä on kaikista turvattomin.

·Kypärän väri on turvallisuusasia: vaikuttaa motoristin näkyvyyteen ja auringonvalon absorptioon (imeytymiseen, mitä tummempi sitä kuumempi)

·huurtumaton visiiri, integroitu aurinkovisiiri ja tuuletusventtiilit lisäävät passiivista turvallisuutta varsinkin pitkillä matkoilla, kun olosuhteet voivat vaihdella suuresti.

·Hihnalukoissa on eroja: tupla-D-lukitus ehdottomasti turvallisin, pikalukitus turvattomin

·Avattava kypärä mahdollistaa nesteen ja välipalan nauttimisen ajaessa, mutta onko välttämätöntä ja turvallista?

 

b)Ajopuku

 

·IBA-ajossa mielellään puku, joka toimii poudalla ja sateella, kuumalla ja kylmällä säällä.

·Vähiten pysähdyksiä sään takia, jos puvussa on vesitiivis kalvo sekä tuuletusvetoketjuja

·Helteellä hyvä tuuletus puvussa on turvallisuusvaruste, vähentää väsymyksen tunnetta

·CE-hyväksytyt suojat, suojaavat onnettomuustilanteessa

·Housujen ja takin liitettävyys toisiinsa, parantaa (vesi-)tiiveyttä ja turvallisuutta.

·Ajopuvun oma selkäsuoja ei ole käytännössä ikinä riittävä, heitä kuuseen ja hanki kunnollinen erillinen selkäsuoja. Selkäsuoja on yhtä tärkeä turvavaruste kuin kypärä.

·Mieti miten ja mistä saat luottokortit ulos ilman aikaa vievää ”riisumista”

 

 

c)Ajokäsineet

 

·Vähintään kolmet eri käsineet mukaan (helle, vesitiivis, ja kylmälle säälle sopiva (myös vesitiivis)) Mikään käsine ei sovellu kaikkiin sääolosuhteisiin.

·Käsineissäkin tulee olla mahdollisimman hyvät suojat iskuja ja hankausta vastaan.

·Kokeile ennen IBA-ajoa, miten saat sään vaihtelun mukaan ajokäsineen varren takin hihan päälle/alle.

·Ajokäsine kuluu ajossa. Muutama kesä sitten hyväksi havaittu käsine ei välttämättä ole enää vesitiivis eikä käyttökelpoinen.

 

d)Ajosaappaat

 

·Vesitiivis ajosaapas on varmin valinta IBA-ajoon.

·Ajosaappaassa tulee olla kunnolliset suojat sekä hankausta että nilkan taittumista vastaan.

·Mikäli ajosaapas ei ole vesitiivis, ota mukaan saapassuojat tai/ja ohuet muovipussit, jotka voit vetää sukkien päälle suojaksi kosteutta vastaan. Muovipussi myös vähentää ajoviimaa ja lämmittää.

·Ei saa olla liian tiukka, sillä pitkän ajosuorituksen aikana jalat saattavat turvota ja saapas muuttua tiukemmaksi.

 

e)Alusasu

 

·Käytä urheilualusasua, joka johtaa kosteuden pois iholta

·Saumaton tai mahdollisimman ohuet saumat, ettei hierrä

·Pitkät hihat ja lahkeet, estävät ajopukua tarttumasta ihoon.

·Kokeile etukäteen keskipitkillä ajomatkoilla alusasua, saumojen paikoillakin on merkitystä.

·Viileällä säällä alusasu saa olla paksumpi, helteellä käytä ohuempaa.

 

f)Lämmönsäätely

 

·Alusasun ja ajopuvun välissä kerrospukeutumisella säädellään kuljettajan lämpöä.

·Mieluummin useampi ohut kerros kuin yksi paksu. Lisätään tai vähennetään tarpeen mukaan ajotauoilla.

·Voidaan käyttää myös sähkölämmitteisiä pukuja. Silloin AINA oltava mukana kerrospukeutumisvaatteet, älä luota pelkästään sähkövarusteiden toimivuuteen.

 

g)Sadeasu

 

·GoreTex-puvusta huolimatta pakkaa mukaan myös sadeasu.

·Varmuusvaruste, jos GoreTex pettää.

·Useamman vrk:n ajosuorituksissa turha kastella gore-puvun pintakerrosta läpimäräksi.

·Sadepuku lämmittää, kun väsymys ja kevyt ruokavalio alkavat aiheuttaa vilun tunnetta.

·Yksiosainen sadepuku on varmempi kuin kaksiosainen, vähemmän vuotavia saumoja.

·Testaa uusi sadepuku ennen IBA-ajoa, markkinoilla on täysin susia sadeasuja.

 

h)Varusteiden pakkaus

 

·Pakkaa varavaatteet/-ajovarusteet niin, että ne pysyvät kuivina.

·Pakkaa varavaatteet/-ajovarusteet niin, että ne ovat helposti saatavilla (ja tiedät mistä laukusta mikäkin varuste löytyy

·Painavimmat varusteet alimmaiseksi, painopiste pysyy mahdollisimman alhaalla.

·Useamman vuorokauden ajossa pakkaa niin, että tarvitset yötauolle mukaasi vain yhden laukun/kassin pyörästä. Nopeuttaa huomattavasti purkamista ja pakkaamista. Laukkujen sisäkassit ovat käteviä.

·Älä pakkaa vaatteita samaan laukkuun juomien ja varapolttoaineen kanssa, vuotaa ne pullot kuitenkin.

·Älä ota turhia varusteita mukaan. Pidä pyörä mahdollisimman kevyenä ja ajettavana.

·Kiinnitä laukut ja muut varusteet huolellisesti, minuutin säästö pakkaamisessa ja kiinnityksessä voi muuttua tunnin ajanhukaksi, jos varabensakanisteri häviää kuormaverkon alta.

·Takaboxiin vain vähän ja mahdollisimman kevyttä (varatilaa saattaa tarvita matkan varrella). Testaa pyörän ajo-ominaisuudet etukäteen boxin kanssa ”moottoritienopeudessa” ja kovassa tuulessa

 

6. AJON SUUNNITTELU

 

·Suunnittele reitille vajaan tankillisen mittaiset mahdollisimman suorat osuudet, ja pysähdy tankkaamaan ”kulmapisteissä” (mahdollisimman harvat ja lyhyet tauot). Tällöin ajat mahdollisimman vähän ”turhia kilometrejä”.

·Jos käytät navigaattoria tai karttaohjelmistoa reitin suunnitteluun varmista että laitteen/ohjelman asetuksissa on käytössä Lyhimmän reitin laskenta, jolloin saat paremmin tarkastusta vastaavan suunnitelman. (Ajaessa toki kannattaa käyttää ”nopeinta”reitin laskentaa)

·Kannattaa käyttää aina kun mahdollista sellaista tankkauspaikkaa, jossa voi maksaa kassalle ja saada varmasti kuitin. Jos automaatilla et saa kuittia ota valokuva automaatin näytöstä ja yritä hankkia läheltä vaikka kioskilta kuitti pienestä ostoksesta tai pankkiautomaatin kuitti.

·Huomioi reitin suunnittelussa työmatka- tai viikonloppuliikenteen ja mahdollisten yleisötapahtumien vaikutukset liikennemääriin.

·Huomioi auringon ”paistosuunta” kellonaikojen mukaan. Vältä aurinkoa vasten ajamista varsinkin illalla ja aamulla, jolloin aurinko paistaa alhaalta.

·Huomioi ajankohdan valinnassa myös yölämpötilat, Suomi on suuri maa ja yöt voivat olla kesälläkin kylmiä.

·Seuraa sääennusteita ennen ajosuoritusta, muuta tarvittaessa reittiä tai aikataulua.

·Tee realistinen aikataulu vaikka ruutupaperille taulukkomuotoon: joka tankkauspisteen kellonaika, välimatka edelliseen ja seuraavaan tankkauspaikkaan, kumulatiivinen kilometrikertymä, kellonaika tauon päättyessä jne...). Seuraa ja noudata aikataulua.

·Huomioi mahdolliset erikoisajojen kohdekäyntitodistusten saantiajat ja -paikat etukäteen, ajon aikana niitä ei ole aikaa selvittää.

·Selvitä ja varaa mahdolliset matkalla tarvittavat majoitukset ja lauttaliput etukäteen.

·Usean vuorokauden ajoissa suunnittele ajovuorokausien lopetus- ja seuraavan aloitustankkaus siten että ne onnistuvat samalta huoltoasemalta.

·Mikäli ajo suuntautuu ulkomaille, opiskele ja selvitä erot suomalaisiin liikennesääntöihin ja liikennekulttuuriin.

·Netistä löytyy runsaasti eri suorituksista matkakertomuksia, joista on hyötyä valmistautuessasi rautaperse suoritukseen

·VAROITUS pankkikorttia käyttäville: Tietokonejärjestelmissä on sisäänrakennettu säännöstö, joka rajoittaa automaatista tankkaamisen muutamaan kertaan per vuorokausi. Tämä siis koskee ns. pankkikorttikäyttöä, nyk. valinta DEBET. Rajoitus ei koske luottokorttikäyttöä eli valitse automaatilla mieluummin Luottokortti/CREDIT niin vältyt ongelmilta. Jos sinulla ei ole luottokorttiominaisuutta käytettävissä, valitse asema jossa voi maksaa kassalle tai pidä ainakin käteistä mukana automaattia varten.

 

 

7. AJON AIKANA HUOMIOITAVAT ASIAT

 

·Älä lähde ajamaan väsyneenä, liian väsyneenä ajaminen on vaarallista. Ajajan on varattava riittävästi lepoaikaa sekä oltava valmiina jättämään suoritus kesken, mikäli oma tai muiden liikenneturvallisuus vaarantuu.

·Ajo on EHDOTTOMASTI aloitettava tankkauskuitilla ja lopetettava tankkauskuitilla. Muu kuin tankkauskuitti aloituksesta tai lopetuksesta johtaa ajon hylkäämiseen.

·Seuraa aikataulua vähintään joka tauolla, jotta tiedät koko ajan oletko aikataulussa, edessä vai jäljessä.

·Rytmitä taukojen pituus itsellesi sopivalla tavalla; esim. vuorotellen lyhyempi ja pidempi tauko (joka toisella välipalaa, jokaisella juomaa) tai 1-2 pidempää evästaukoa vuorokaudessa, muut lyhyitä tankkaus- ja juomataukoja.

·Huolehdi nestetasapainosta, jos ajaessa tulee janon tunne, on todennäköisesti myöhäistä tehdä enää mitään.

·Syö usein mutta vähän, sillä liian raskas ateria alkaa väsyttää ajon aikana.

·Opettele itsellesi vakiot taukorutiinit, esim: kypärä päästä, tripin nollaus, tankkaus, maksu, kuitin taakse km-lukema ja kellonaika, kuitti talteen, juoma, eväs, wc-käynti, vaatteiden vähennys/lisäys, pyörän kunnon tarkastus jne.) Tee tarvittaessa muistilista, väsyneenä on helppoa unohtaa tauolla esim. pyörän tankkaus

·Tarkista silmämääräisesti moottoripyöräsi kunto tankkaustauoilla: renkaiden kunto, mahdolliset öljy- tai nestevuodot, varusteiden kiinnitys, mahdollisesti löystyneet ruuvit, ketjujen kireys, mahdolliset”normaalista poikkeavat” asiat.

·Tarkista(kaa) aina kuittien kellonajat. Väärä kellonaika vääristää keskinopeuslaskentaa ja voi johtaa ajon hylkäämiseen ylinopeuden takia.

·Voit täyttää lokikirjan rauhassa ajon jälkeen, jos merkitset heti matkamittarilukeman kuitin takapuolelle. Tarkista samalla, että pvm, kellonaika ja osoitetieto ovat kuitissa oikein.

·Ulkomailla esim. tietullikuitit voivat sisältää puutteellisen osoitetiedon: merkkaa kuitin taakse km-lukema, kellonaika ja sijaintitiedoksi tienumero sekä edellisen ja seuraavan liittymän numerot, jotta ajotarkastaja voi paikallistaa kuitin helpommin.

·ÄLÄ luota oman matkamittarisi lukemaan virallista matkaa varten. Useat moottoripyörät näyttävät viidestä kymmeneen prosenttiin enemmän matkaa kuin todellisuudessa on matkattu. 24 tunnin aikana tämä virhe voi olla varsin vakava, jopa 160km (=100 mailia).

·Älä tee väsyneenä muutoksia suunnitelmiin tai aikatauluun ilman perusteltua syytä.

·Ole valmis turvallisuussyistä muuttamaan ajoreittiä tai keskeyttämään ajo; pitkä tietyö, huonot sääolosuhteet, tie poikki, väsymys, eksyminen reitiltä, oma kunto (vatsatauti, päänsärky, kuume) ajovarusteiden epäkunto jne...

 

8. KULJETTAJAN KUNTO JA VIREYS

 

·Lähde IBA-ajosuoritukseen vain levänneenä ja riittävien yöunien jälkeen.

·Juo joka tauolla ainakin vähän, lämpimällä säällä reilusti. Ajoviimassa et huomaa nestettä haihduttavaa hikoilua ja lisäksi nestettä haihtuu elimistöstä esim. hengitysilman mukana.

·Elimistösi tarvitsee matkoilla mm. suoloja ja sokereita, esim. kivennäisvesi ja urheilujuomat ovat hyviä juomavalintoja. Vältä turhaa kahvin juontia matkalla, sillä kahvi on diureetti eli se poistaa nestettä elimistöstä. Energiajuomat käyttäytyvät samoin kuin kahvi.

·Magnesium vähentää lihaskramppien syntyä. Kannattaa nauttia muutama magnesiumtabletti viimeisten päivien aikana ajoon valmistautuessa.

·Huomio juomien kofeiini pitoisuudet ja kofeiinin yliannostuksen oireet.

·Käytä ns. ”nopeita hiilihydraatteja” vain tilanteen (väsymys) korjaamiseen, eikä koskaan yksinään. Varaudu ja estä nopean ”sokeri piikin” piristyksen jälkeinen väsymys

·Mitä paremmassa fyysisessä kunnossa olet, sitä helpompi ja turvallisempi ajosuoritus on.

·Ajon aikanakin voi parantaa verenkiertoa ja estää puutumista: jumppaa käsiä ja jalkoja ajon aikana, kallistele kypärää sivuille ja vaihda istuma-asentoa jne.

·Parempi verenkierto auttaa myös aivojen toimintaa, ajatus kulkee ja teet vähemmän virheitä.

·Pysähdy heti, jos sinua alkaa nukuttaa. Älä yritä selviytyä edes 10 kilometrin päässä odottavalle tankkauspaikalle. Lyhyt tauko, juokse muutama askel, pyörittele käsiä, laskeudu kyykkyyn ja nouse ylös jne. ”Taukojumppa” piristää etkä vähään aikaan nukahda vaikka yrittäisit.

·Väsymyksen iskiessä lyhytkin tauko, jolla voit nukkua 15 -30 minuutiksi, auttaa useita tunteja eteenpäin.

 

9. ULKOPUOLISTEN JA ODOTTAMATTOMIEN TEKIJÖIDEN HUOMIOINTI

 

·Älä jossittele, pähkäile tai toivo ”ihmettä” yllättävissä tilanteissa. Tee nopea, rehellinen, realistinen, faktoihin perustuva tilannearvio mahdollisista vaihtoehdoista. Tee päätös ja ota valittu varasuunnitelma käyttöön heti

·Kuitin tulostus ei onnistu. Kirjoita muistiin paljonko tankkasit ja missä tankkasit. Jos mahdollista, ota kuva bensamittarista, hanki samalta paikalta jokin muu kuitti esim. pankkiautomaatista tai osta jotain muuta.Jos kyseessä on viimeinen tankkaus ja sinulla on aikaa aja toiselle asemalle ja tankkaa uudestaan tai pyydä henkilökunnalta todistus tankkauksesta.

·Äkillinen ajo-olosuhteiden muutos(tietyö, onnettomuus katkaissut tien, sumu, hiekkatie, voimakas sade …). Arvioi pikaisesti ja realistisesti paljonko matkanteko hidastuu ja paljonko sinulla on ”ylimääräistä” aikaa käytössäsi. Tee tarvittaessa muutos ajoreittiin, vaihtoehtoisesti palaa alkuperäiselle reitille tai keskeytä ajosuoritus.

·Tekninen vika. Arvioi pystytkö korjaamaan / ehditkö korjauttamaan vian IBA-ajon puitteissa. Mikäli et ole varma asiasta, keskeytä ja jatka matkaa vasta kun vika on varmasti kunnolla korjattu.

·Eksyminen reitiltä. Pysähdy ja varmista sijaintisi. Laske uusi reittivaihtoehto / vaihtoehto palata samoja jälkiä alkuperäiselle reitille. Ota tarvittaessa ylimääräiset kulmapistekuitit ajoreitin ja -matkan todistamiseksi.

·Omalle kohdalle osuva onnettomuus / loukkaantuminen. Vakuutuskortti ja lähiomaisen yhteystiedot on hyvä olla mukana. Vaarattoman näköinenkin onnettomuus aiheuttaa jonkinlaisen shokkitilan, etkä pysty objektiivisesti arvioimana kykyäsi jatkaa suoritusta. Pyydä ulkopuolista ”asiantuntijaa” arvioimaan omaa ja pyöräsi kykyä jatkaa suoritusta.

·Varasuunnitelmat. Mieti jo ennen ajosuoritusta varasuunnitelmia. Asuuko matkan varrella sukulaisia tai tuttuja, joiden puoleen kääntyä hätätapauksissa. Voiko alkuperäistä reittiä muuttaa kesken matkan, jos sääennuste ei pidäkään paikkaansa. Voitko vaihtaa toiseen ajosuoritusyritykseen, jos tarve vaatii (esim. BB1500G ? SS2000K ?SS1000).

·Keskeytys. Suoritettaessa useampi ajovuorokautista ajosuoritusta, matkan mahdollisesti keskeytyessä on lopetuksen todistajien tiedot allekirjoituksineen otettava välittömästi keskeytyksen jälkeen. Tämä mahdollistaa ajosuorituksen hyväksymisen varasuunnitelman mukaan.

 

 

10. TALOUDELLINEN AJOTAPA

 

·Taloudellinen ajotapa tarkoittaa tilanteiden ennakointia, samalla se parantaa turvallisuuttasi

·Säästää polttoainetta, renkaita, moottoria ja kuljettajan voimia

·Pidentää pyörän toimintasädettä, yleensä nopeampi tapa edetä kun tankkaustaukojen määrä samalla vähenee.

 

 

11. SÄÄNNÖT / SÄÄNTÖJEN TUNTEMUS

 

·Opettele ajosäännöt huolellisesti ennen ajoa, niin voit keskittyä suorituksen aikana vain ajamiseen. SÄÄNNÖT

 

 

12. RYHMÄAJOTAPAHTUMAT

 

·Ryhmäajossa ryhmällä tulee olla johtaja joka tekee päätökset ajonaikana

·Ryhmänjohtajan kerrattava ryhmäajosäännöt koko ryhmälle ennen ajotapahtumaa

·Jokaisen osallistujan on noudatettava yhdessä sovittuja sääntöjä ja merkkejä.

·Yksikin hölmöilijä vaarantaa koko ryhmän ajoturvallisuuden

·Synergia pienryhmissä: kaikkien turha ottaa samoja työkaluja mukaan, radio-/puhelinyhteyden pyörien välillä parantavat turvallisuutta.

·Pyörän vara-avain ajokaverille varmuuden vuoksi

·Ajokaverien puhelinnumerot jokaiselle

·Jokaisen tulisi kertoa rehellisesti omasta ajotaidostaan ja -kokemuksestaan, jokaisen ryhmäläisen tulisi tuntea ajokavereidensa taidot ja kokemus

·Laadi etukäteen suunnitelma miten menetellä jos joku eksyy ryhmästä tai joutuu keskeyttämään

·Ajon aloituksen ja lopetuksen todistamisessa pitää huomioida ettei todistajaksi kelpaa samaan ajosuoritukseen osallistuva tai samassa ryhmässä ajava

·IBA Finland:in järjestämissä ryhmäajotapahtumissa voidaan todistaminen järjestää poikkeavalla IBA Finlandin ennakkoon määrittelemällä tavalla, esim. valokuvin tai todistajan toimesta.