IBA Finland jäsenistö esittäytyy

 

Sarjassa IBA jäsenet toisilleen tutuksi on tällä kertaa vuorossa IBA ajokoordinaattori Olavi Lähteenmäki.

Kirjoittaja on saanut tuntea Olavin jo useamman vuoden ajan. Kahdella aamuvirkulla se ajamisen aikataulu on hyvin saman tyyppinen ja se on johtanut useampaan yhteiseen ajoon. Miten Olavin ensimmäinen ajo tuli ajettua ja miten koko IBAn rautapersehomma yleensä sitten tuli tutuksi?

Näin Olavi kertoo: ”Ajoin Suomessa sellaisen suunnilleen tuhannen kilometrin lenkin. Joku kavereista sitten sanoi, että olet alkanut ajamaan rautaperseajoja. Minulla ei siinä vaiheessa ollut mitään käsitystä tai tietämystä, mikä sellainen rautaperseajo yleensä on. Ja kun jostain ei oikein tiedä, piti siitä ottaa selvää ja tietysti kokeilla. Näin se ensimmäinen ajo tuli sitten 2005 ajettua. Ja kun ajo meni läpi jäi se kytemään mieleen ja seuraavina vuosina ajoja on pitänyt ajaa sitten lisää. ”

Ajajille on varmaan jäänyt epäselväksi millaisella porukalla IBA Finlandin ajotarkastusta pyöritetään. Ajotarkastajia on vuonna 2017 14 henkilöä, sijoittuen eri puolille maata, jotta paikallistuntemustakin olisi enemmän. Lähtökohta on, että ajotarkastajat tarkastavat sellaisia ajoja, jotka ovat itsekin ajaneet. Tätä Olavikin pitää tärkeänä.  Ajokoordinaattori toimii ajotarkastajien esimiehenä ja keskeisen roolinsa vuoksi IBA Finlandin hallituksen jäsenenä. 

Olavi aloitti vuonna 2006 ajotarkastajana ja kun ajokoordinaattorin paikka avautui, päätti hän kokeilla, kuinka ajokoordinaattorin homma onnistuu. Ja hyvin on onnistunut, sillä Olavin käsien kautta ajotarkastajille ja takaisin on kulkenut tällä hetkellä liki 5 000 ajoa, joka on todella suuri määrä, kaikin puolin.

Työn parasta antia on ehdottomasti sen mielenkiintoisuus: on paljon erilaisia päiviä ja selvitettäviä, uusia asioita. Myös uusia tuttavia ja ystäviä on harrastuksen kautta tullut paljon. Ikävintä ajokoordinaattorin työssä on ns. hylsyistä ilmoittaminen ajajille ja niiden läpikäynti. Suhtautumista asiaan kun on ajajissa monenlaista. Harrastuksista tämä on kuitenkin Olaville n:o 1 ja vielä on jäänyt aikaa ajaakin itse, vaikka muutoin vapaa-aika menee tähän.

Mitkä ovat sitten Olavin terveiset meille rp-ajajille?

”Huolellinen dokumentointi ja sääntöjen lukeminen. Ajo koostuu suunnittelusta, ajamisesta ja dokumentoinnista. Jos esimerkiksi dokumentoinnissa lipsutaan, saatetaan muuten kunniakkaasti läpi ajettu ajo pilata.”

IBA Finland toivottaa Olaville turvallisia kilometrejä ja paljon haastavia tehtäviä !

Linkki ajotarkastusprosessiin